Kaksi aurinkoa rantarämeikössä

Tarkoitukseni oli kävellä ja mennä tekemään kirjoituskokeilu Mustavuoren metsään, asuinalueeni tunnetulle luonnonsuojelualueelle. Pettymyksekseni alueen kävelyreitit olikin nyt muutettu hiihtoladuiksi hiihtäjille. Kieltotaulu teki selväksi sen, ettei minulla ollut asiaa metsään. 

Etsiydyin sitten puolen tunnin kävelyn jälkeen Vartiokylänlahden rantarämeikköihin. Sielläkin oli latuja, mutta ilman kieltotauluja. Latujen välissä oli mahdollista myös kävellä. Lisäksi oli useita kävelijöiden tallaamia polkuja.

Tarpominen ja tasapainoilu kapeilla poluilla laskevan auringon hämyssä oli nostalgista ja hauskaa. Väistin hymyssä suin koiraa ja tämän ulkoiluttajaa astumalla reilusti sivuun lumihankeen. Ulkoiluttaja kiitti iloisesti. Latumaisemat toivat mieleen lapsuuden hiihtoretkiä maaseudulla, Kymenlaakson Metsäkylässä. Kohta olisi liian hämärää kuvaamiseen ja siksi kiirehdin ottamaan muutaman kuvan kännykällä, vaikkei minulla ollut nyt muuta ajatusta kuin kävellä lumessa. En ehtisi enää tekemään mitään tehtävää tai kokeilua, kunhan vain kävelin. En tiennyt, olisiko tästä kävelystä mitään kirjoitettavaa blogiini. Katsoin saman tien, olisinko saanut edes yhden tärähtämättömän kuvan, jos nyt sattuisin kirjoittamaan tästä retkestä. Ilahduin suuresti kuvasta, jossa näytti olevan kuin kaksi aurinkoa lähes toisissaan kiinni pilkottamassa puun takaa oksien välistä. Taivaalla näin edelleen vain yhden auringon, ja samalla innostuin kahden auringon ajatuksesta.

Ajattelin ihmisten erilaisia kulttuurisia tapoja antaa erilaisia merkityksiä auringolle. Ajattelin energiataloudellista keskustelua ja ihmisten ponnisteluja kestävän energiantuotannon turvaamiseksi maapallon ihmisille. Sitten mieleeni hiipi 'kaksi aurinkoa' kirjan nimenä. En muistanut kirjan kirjoittajaa, joku pohjoisesta, arvelin. Kotona selvisi, että kyseessä oli Kauko Röyhkän romaani vuodelta 1996. En ole lukenut kirjaa. Wikipediassa Oulun kaupunginkirjasto esittelee sodan aikaan ajoittuvaa, muusikoiden elämää sodassa raadollisesti kuvaavaa kirjaa seuraavasti: "Romaanin kuvaama todellisuus repeää kahtia, kahdeksi auringoksi, nihilistiseksi ja ideaaliseksi todellisuudeksi. Molemmat rinnakkaismaailmat ovat läsnä romaanin huikeimmassa kuvassa, jossa bändi soittaa jokilaivan kannella, ja maaginen musiikki kietoutuu vedessä mätänevien ruumiiden löyhkään. --- Romaanin nimi viittaa myös orkesterin kappaleeseen "Two Suns", joka jää soimaan radiossa jazz-iskelmänä sodan päätyttyä, mutta sanoitettuna uusin, kliseisin säkein."

Mitä tekemistä Röyhkän romaanilla on tämän blogikirjoituksen kanssa, sitä pohdin nyt lopuksi. Näiden keskenään hyvinkin erilaisten aiheiden myötä voin pohtia taiteilijan tehtävää, tai työtä, osaa tässä maailmassa. Otin tehtäväkseni poiketa metsään kirjoittamaan, mutta retkestä tulikin ympäristöä havainnoiva kävelyretki rantarämeikössä. Ilahduin löytäessäni valokuvasta kaksi aurinkoa ja kohta huomasin pohtivani energiakysymyksiä yhteisen maapallon puolesta. Retki johti minut ottamaan selvää Röyhkän 25 vuotta sitten kirjoittamasta romaanista, jossa kaksi aurinkoa tarkoittaa jotakin aivan muuta kuin mihin omat ajatukseni talvisessa luonnossa johtivat. Nämä kaksi erilaista ajatus- ja suhtautumistapaa kahteen aurinkoon havainnollistavat osaltaan sitä tosiasiaa, että taide mahdollistaa toisin näkemisen ja tekemisen kaikin ajateltavissa olevin tavoin. Ymmärrän hyvin, että muodostamani linkki valokuvani kahdesta auringosta romaanin kahteen aurinkoon voi tuntua teennäiseltä. Prosessit ovat jo ajankäytöllisesti kuin eri planeetoilta: romaanin kirjoittaminen voi viedä vuosia kun taas kävelyretken toteuttaminen ja siitä kirjoittaminen vie vain muutamia päiviä. Kaikki eivät pysty kirjoittamaan romaania, mutta retkelle luontoon pääsee jokainen haluava, jos ei yksin niin toisen avustuksella. Näitä kahta erilaista asiaa tai prosessia ei pidäkään verrata toisiinsa. Sen sijaan ne on mahdollista rinnastaa. Rinnastaminen itsessään sekä se mitä se tuottaa, toimii esimerkkinä siitä, miten taiteen maailmassa on vapaus ajatella, toimia, ilmaista sekä etsiä ja löytää yhteyksiä. Asettaessani ne ensin mielessäni ja sitten myös kirjoituksessa rinnakkain - tai täsmällisemmin sanottuna allekkain tässä kirjoituksessa - ymmärrän, mitä prosessien erilaiset osatekijät saavat aikaan. Ymmärrän, miten esimerkiksi aika, aikakausi, konteksti, historiallinen ja poliittinen tilanne sekä erilaiset ilmaisumuodot ohjaavat ja määrittelevät jonkin kehkeytymistä taiteeksi.