Aistiretki Lapinlahden sairaalan alueella - Huomaamattoman äärellä

05.11.2020

Järjestin aistiretken Lapinlahden sairaalan alueella viime heinäkuussa yhdessä kollegani kuvataiteilija Jolppu Rakeen (pseudonimi) kanssa. Aistiretki oli osa Pohjoismaisen kesäyliopiston (Nordic Summer University, NSU) järjestämää symposiumia, jonka osuus Study Circle 7: Artistic Research - Performing Heterotopia järjestettiin tällä kertaa Helsingissä sunnuntaista maanantaihin 26.-27.7.2020. Englanninkielinen tapaaminen muodostui kahdesta intensiivisestä päivästä ja illasta ensin Harakan saaressa ja sitten Lapinlahden sairaalan alueella. Osallistuin kumpanakin päivänä useisiin erilaisiin työpajoihin, luentoihin ja keskusteluihin. Kuvaan tässä postauksessa retken toteutusta tuossa tapahtumassa ja paikassa ja omaa toimintaani siihen liittyen.

Ajauksia-ryhmä on erikoistunut toteuttamaan aistiretkiä kaupunkiympäristöissä. Olen ollut ryhmän jäsen vuodesta 2018. Ryhmään kuuluvat Jolpun ja minun lisäksi myös tanssitaiteilija Pia Lindy ja kuvataiteilija Paula Tella. Aistiretki on ennalta valitsemaamme paikkaan suunniteltu retki, jolle kutsumme osallistujia. Suunnittelemme reitin, jonka varrella toteutamme erilaisia aisteihin perustuvia tehtäviä ja harjoitteita. Aistiretken toteutuessa itsenäisenä taidetapahtumana käytämme retken toteuttamiseen kahdesta kolmeen tuntia. Jos taas toteutamme retken jonkin tapahtuman yhteydessä, sovitamme sen keston annettuun aikatauluun. Lapinlahdessa sovitimme annettuun yhden tunnin aikaan osallistujien kokoamisen, alkuinformaation antamisen heille, ylimääräisten tavaroiden viemisen lukittuun tilaan, itse retken sekä siirtymisen takaisin lähtöpisteeseen.

Meillä vetäjillä oli kummallakin yksi tehtävä annettavaksi osallistujille. Aloitimme Jolpun ohjeistamalla tehtävällä, hitaalla kävelyllä, jossa maaperää kengänpohjilla tunnustellen etenimme paikasta toiseen. Haimme tehtävällä yhteistä rauhoittumista ja hiljentymistä ja mahdollisuutta siirtää huomio kehoon ja ympäristöön.

Saavuttuamme varjoisalle aukiolle oli vuorossa minun ohjeistamani kasvin kohtaamiseen liittyvä tehtävä:

Valitse jokin kasvi. Mene sen luokse, katso sitä, kosketa sitä.
Jos mahdollista, anna hiukan painoasi sille.
Hengitä sen kanssa samaan tahtiin.
Lopuksi, haista sitä tai tunne sen tuoksu sinussa.
Voit ottaa harjoitteelle noin 10 minuuttia.

Tehtävän jälkeen pyysin osallistujia muodostamaan parit ja vaihtamaan keskenään muutaman ajatuksen tehtävästä. Retki päättyi keskusteluun parin kanssa. Kiitimme osallistujia mukanaolosta ja totesin, että keskustelua voi jatkaa kävellessä takaisin lähtöpaikalle.

Tavallisesti retken lopussa käymme yhteisen keskustelun, jossa osallistujat voivat jakaa retkikokemuksiaan muille. Kuulemme silloin jotakin siitä, miten osallistujat ovat lähestyneet antamiamme tehtäviä ja mitä he ovat kokeneet tehtävien aikana. Keskustelu toimii silloin myös palautteena meille retken järjestäjille, vaikka emme varsinaisesti pyydä palautetta itsellemme retkiltä. Palautetta saamme toisiltamme, kun retken vetäjinä keskustelemme jälkeenpäin retken toteuttamisesta: kerromme kokemuksiamme tehtävistä, osallistummehan toistemme ohjeistamiin tehtäviin. Kerromme myös vaikutelmistamme retken onnistumisesta.

Tällä kertaa pois kävellessämme eräs osallistuja kysyi, kauanko olemme työskennelleet ryhmänä ja onko meillä jokin henkilö tai teoreetikko, jonka metodin mukaisesti työskentelemme. Vastasimme, että me ryhmän jäsenet olemme eri taustaisia ja tulemme eri taiteenaloilta. Ryhmän toiminta on muotoutunut yhteistyömme pohjalta, emmekä voi nimetä ketään ulkopuolista henkilöä, jota seuraisimme. 

Symposiumpäivän lopussa jaettiin vielä pikaisesti läpi kokemuksia ohjelman eri osuuksista. Purettaessa aistiretkeä eräs osallistuja totesi pitävänsä hidasta työskentelyä tärkeänä ylipäätään. Toinen osallistuja halusi kuulla, miten toimintamme on kehittynyt ja muuttunut sinä aikana kun olemme toimineet yhdessä. Kerroimme, että aistiretkestä on tullut taiteellisen työn muoto, joka muuntuu joka kerralla omanlaisekseen. Se millaiseksi retki muotoutuu, riippuu esimerkiksi tapahtumakontekstista, vuodenajasta, kellonajasta, säästä, lämpötilasta sekä osallistujien taustasta ja lukumäärästä. Se riippuu siitä, paljonko on aikaa retkelle, ketkä ovat vetäjinä ja miten he ovat valmistautuneet retkeen. Se riippuu vetäjien vireystilasta ja elämäntilanteesta. Se riippuu siitä, miten retki osana jotakin tapahtumaa asettuu osaksi kokonaisohjelmaa sekä siitä, miten osallistujia on informoitu retkestä. Eräs hehkutti sitä, että oli hienoa saada jättää kaikki tavaransa lukittuun huoneeseen ja vapautua niistä hetkiseksi.

Seuraavana päivänä tulin paikalle itsekseni kuvaamaan retkipaikkoja. Tein samalla muille antamani tehtävän, kasvinkohtaamisharjoitteen, jotta tietäisin jotakin siitä, millainen kokemus oli osallistujille. Valitsin kasviksi noin puolimetrisen kasvin tietämättä, mikä kasvi oli kysymyksessä. Hieroin kasvia kevyesti kämmenelleni jolloin tunnistin saunavihdan tai rautalehden tuoksun. Rautalehteä hieroin lapsena hyttysenpistoihin. Tehtyäni tehtävän käyskentelin ympäristössä etsien vihjeitä kasvista. Tunnistin kohta kasvin haavan taimeksi. Metsän keskellä kasvaneena, koko lapsuuteni joenvarsirantoja kolunneena maalaistyttönä en muista tehneeni tuttavuutta puiden taimien kanssa. Puiden taimet ovat ehkä sekoittuneet muuhun matalaan kasvillisuuteen, pensaisiin ja ruohikkoihin. Vasta kun niistä kasvaa puita, ne erottuvat omanlaisikseen.

Valitsemani kasvi, haavan taimi, vaikutti ensin huomaamattomalta. Lähestyessäni sitä se vaikutti ohuelta ja hennolta, mutta koskettaessani sen vartta ja antaessani sille vähän painoanikin havaitsin yllätyksekseni, että sen varsi on vahva ja joustava. Ulkonäkö pettää, varsinkin, kun ei tiedä mitään siitä mitä katsoo. Tähän ajatukseen yhdeltä kannalta kiteytän myös Ajauksia-ryhmän toiminnan mielekkyyden. On vaarallista antautua tekemään johtopäätöksiä nopean katsomisen perusteella. Siksi Ajauksia-ryhmä korostaa toiminnassaan kaikkien aistien herkistämistä. Siksi ryhmä ehdottaa myös tarkoituksellista hitautta toimintaan. Haavan taimi esimerkiksi kasvaa isoksi puuksi, ja siihen tarvitaan vain aikaa.

-

Olen kehitellyt kasvinkohtaamistehtävää puolentoista vuoden aikana eri yhteyksissä. Olen kuvannut tehtävän eri variaatioita osana Ajauksia-ryhmän toimintaa julkaisuissani Martin 2020a ja 2020b sekä Ajauksia-ryhmän artikkelissa (2019).

Kirjallisuutta:

Ajauksia artist group 2020. Sensory Experiences - A Perceiving, Encountering and Articulating Body in Urban Space. Edited by Mari Martin. CARPA 6 Conference publication on artistic research. University of the Arts Helsinki and Kiasma. (Research article.) The Artistic Research Performs and Transforms: Bridging Practices, Contexts, Traditions and Futures -https://nivel.teak.fi/carpa6/ajauksia-artist-group-sensory-experiences-an-articulating-encountering-and-perceiving-body-in-urban-space/

Martin, Mari (hyväksytty vertaisarvioitavaksi) 2020b. Aina uudesti syntyvä hetkellinen yhteisö. Teoksessa Lea Kantonen & Sari Karttunen (toim.) Yhteisötaiteen etiikka (työnimi). Taideyliopisto.

Martin, Mari 2020a. Sensory Excursion as a Site of Encounter. In Mika Elo, Henk Slager and Tero Heikkinen (eds.) Ecologies of Practice. RUUKKU #14. Publication in artistic research. (Peer-reviewed research exposition.) https://ruukku-journal.fi/en/issues/14